lauantai 11. elokuuta 2012

Kohtaamisista, lahjoista

Kuulin toista viikkoa sitten radiosta pätkän Helvi Hämäläisen parinkymmenen vuoden takaista haastattelua. Hän kertoi "säiden viiletessä" kiertelevänsä antikvariaatteja pelastaakseen jo edesmenneiden kirjailijoiden omistuskirjoituksin varustettuja, orvoksi jääneitä kirjoja talteen. Sain vaikutelman, että Hämäläiselle divarin hyllyillä pölyttyvät kirjaesineet olivat kohtaamisen muistomerkkejä, pelastamisenarvoista mikrohistoriaa.

Viime elokuussa virtuaalimaailma toi tietooni henkilön, joka tilanpuutteen vuoksi oli luopumassa kahdesta kauppakassillisesta sekalaisia kirjoja. Sain opukset (kiitos!), vilkaisin nimekkeet ja tekijät ja lahjoitin osan käyttöliittymistä edelleen; loput jäivät vaatekaapin kenkähyllylle odottamaan lähempää tarkastelua.

Radiohaastattelun kuultuani poimin hyllyltä Ritva Haavikon toimittamat Helvi Hämäläisen Päiväkirjat 1955- 1988. Nimiölehdellä oli omistus: Irma Koskiselle 4.8.1994 Helvi Hämäläinen. - Säät viilenivät vasta myöhemmin.

Viime talvena purin tekstiviesteissä mieltäni ystävälle.

- Hukun.
- Etkä.
- Minkä varaan minuus rakentuu? Kissanhiekkalaatikko. Omani oli juuri hajota. En tiedä kuka olen, olenko edes. Olisiko oltavakaan.

Ja myöhemmin, seestyneenä, pateettisena myös:

- Olen ollut ymmärtävinäni, että minulle parasta ja merkityksellisintä elämässä ovat jotkut tietyt kohtaamiset. MIKÄÄN ei ylitä niitä. No, joskus onnistuu olemaan ohikulkijalle juuri se oikea katse, korva, sana, ja siinä kokee tulleensa johdatetuksi tilanteeseen, jossa voi olla itseään isompi. Kohtaaminenhan sekin on, nimettömien. Sinä ja NN, tuoreimmat kohdattuni, poikani, muutama muu. Niissä kohtaamisissa on minun, no, minuuteni. Kouluni. Elämän mieli ja lahja.

Olen aloittanut lukuisia päiväkirjoja elämäni aikana, mutta aina sellaisen pitäminen on tuntunut teennäiseltä poseeraamiselta, siksi ne ovat jääneet kesken. Luokattoman huonon Nokiani tekstiviestiarkisto onkin suunnittelematta syntynyt päiväkirja. Arkistoidut dialogit ovat monen kuvakulman  hiomatonta yksilöhistoriaa. Tunnepitoisia kurkistuksia riitoihin ja riemuihin, jaettuihin ja vastaanottettuihin tunnustuksiin, hetkiin, jotka soivat milloin mollissa, milloin duurissa. Vallan ihana muisto on eräs hupaisa seksiviestiketju.

Kohtaamisia! Lahjoja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti