Vuotavassa veneessä

Y. Botherin kaksi proosarunoa ovat kenties enemmän proosaa kuin runoa. Julkaisen tekstit blogissani kirjoittajansa luvalla.
Myös piakkoin ilmestyvässä Kerberoksessa on yksi runo Y. B.:ltä.




Pomminpurkajan vapaapäivä

Kymmenvuotias on saanut huomiota kolmetoistavuotiaan tyttöystävältä. Seuraa sakinhivutusta, homottelu on ollut arkea jo pitkään. Ite-media tuo viestin: älä valita tai päädyt ruumispussiin. Uhkailijan rehtoriäidin mielestä nahistelu on molemminpuolista. Ja sitä paitsi homoteltu on rehtorin pojan todistajankertomuksen mukaan nimitellyt rehtoria. Että eikös tässä nyt pyydetä anteeksi molemmin puolin. Jatkot viiden, kymmenen vuoden kuluttua. Kuka valitsee aseet?

- - -

Kaveri sai ensimmäisen kuukausipalkkaisen työnsä 35-vuotiaana. Toinen kolmekymppinen teki usean kuukauden ajan ilmaista, työharjoitteluksi naamioitua, ei opiskeluun liittyvää – osaamiseen! – vastuullista ja itsenäistä työtä mediakorporaatiolle (joka vallan vahtikoiraa esittää). Luuli että jos ruoan – mutta eihän köyhä lasitalolla syö. Työvoimatädin mielestä kaikki on jees. Normaalia, hyväksyttävää, maantapa: noin se työelämään siirtyminen käy, tadaa, ensiks pitää saada jalka ovenrakoon ja näyttää mitä osaa. Sitten voi vaikka saada palkkatöitä. Voi vaikka saada.

Odotellessa voi kaivaa koirasta kirppuja. Oi aatosta, oi sanomaa!

Asemiinsa juuttuneet tasa-arvoveteraanit veivaavat iänikuisia lasikattolaulujaan. Kotoperäisten ict-hikipajaduunareitten ja omillaan pärjäävän keskiluokan välissä on reilusti sukupuolisokea betoniseinä, jonka ilma-aukoista työn tulokset ulosmitataan. Työharjoittelumerkintää vastaan. Jotta harjoiteltu on.

- - -

Pitkäaikaistyöttömän häpeäkorvaus per kuukausi: 500 netto. Jotakuinkin. Ihan melkein jopa vuokraan riittää tuo. Vaan jospa onneton – voi sentään! – saa (ja ottaa, tuo typerys!) ruhtinaallisen kahden päivän työkeikan jonkun kuukauden viimeisenä ja sitä seuraavan ensimmäisenä päivänä. Palkka tulee maksuun kolmannen kuukauden 20. päivänä. Jotakuinkin. Tämä tarkoittaa: kahteen, kolmeen kuukauteen heppu ei saa työttömyysturvaa, ei palkkaa. Asumistuella syö ja peseytyy, maksaa matkat ja puhelinlaskut. (Kokoomuksen meppi: ”Mihin työtön kännykkää tarvitsee?” Kuullakseen pääoman kutsun, jonottaakseen terveyskeskukseen, hakeakseen töitä. Vaik sit näihi.) Ah, mutta onhan se vihonviimeinen luukku (vaakalaatikkoa edeltävä)! Sinnepä nyt astelee tuo. Pyytää leipää. Luukku perii jälkijunassa sen, minkä olisi hän joskus tuosta KAHDEN PÄIVÄN TYÖSTÄ palkkana ja tarpeettomuuskorvauksena tililleen saanut. Vaan eipä ole sohvaa kiillotettu! On oltu töissä, kyykyssä, nälässä, paperisulkeisissa ja häpeähuipulla. Ja hei, jalka, isovarvas nyt ainakin, se kävi ovenraossa! Kynsi irti, tulehdusta pukkaa? ”Olette terveyskeskuksen ajanvarausjonossa, teitä palvellaan…”

Emme keskustele yksityistapauksista julkisuudessa.

En ole tutustunut tähän nimenomaiseen tapaukseen.




Neiti Vesiseinä, design-pääkaupunki Helsinki

Asuu ilokseen kaupungin asunnossa. Epäonnekseen homeisessa.
Saa onnekseen uuden asunnon. Epäonnekseen homeisen. Sairastuu.
Kortisonia.
Nappeja, sumutteita, piikkejä. Apteekin kunniakanta-asiakkuus. (Ei alennusleimoja.)

”Laihdu - paranet!”

15 kiloa kevyempänä
saa uuden asunnon. Epäonnekseen homeisen.
Leikataan. Tähystäen, veitsellä. Otsaa, nenää, onteloa.
Pakkaa, odottaa. Muuttoa, happea, hajuaistia.

Syö kortisonia, ahmii antibiootteja. (Kaloreita nolla.)
Eläköitynyt lääketieteen professori tarjoaa apuaan, epäonneksi kummankin kuolee tämä.

Lisää kortisonia. Saa terveydekseen uuden asunnon. Epäterveydekseen homeisen.

Haju- ja makuaisti palaavat. Otsalohko yhä kerää mätää. Nyt senkin haistaa.
Leikkaus. Neljäskö? Laskut ja reseptit, kontrollit, diagnoosit, sairaalan kättä-päiväät, vastuurajoitteinen isännöitsijä.

”Tekö taas?”

Nyttemmin kosteusmittarin kestolainaaja, tähtiasiakas: Ylivoimaisesti suurimmat lukemat, jo kolmatta vuotta.
Tätä naista ei pitele mikään! (Kosteampaa mimmiä saa hakea.)

Osaatteko kertoa, monennenko muuton saa ilmaiseksi?


-- Copyright Y. Bother --