perjantai 31. elokuuta 2012

Joukoton

En seiso kenenkään joukoissa, ainakaan kirjallisuudesta puhuttaessa. Silti minulle vaikkapa

Timo Hännikäinen on kirkas lause, itseään(kään)säästämätön patologi
- - - uteliaisuus, viimeistely
Sami Liuhdon ranchilla ovat jaloimmat ja kesyttömimmät hevoset
- - - pitelemättömyys, rohkeus
Jarkko Sandellin sukeltamat aarteet ovat esteettisestikin ylittämättömiä
- - - mystisyys, esoteria


Ensin mainittu on liian usein kapeasti, ennakkoluuloisesti luettu kirjailija.
Jälkimmäiset taas ovat vahvoja nousevia kyniä, joista tulen vielä monesti sanomaan: Mitäs minä sanoin!



torstai 30. elokuuta 2012

Painomuste elää

Melender, Lohtu: Jos onni suosii minua, joku lukee lauseeni ja löytää niistä sellaista, mikä koskettaa meitä molempia, vaikka teksti kertookin minusta. Voisiko tuollaista vuorovaikutusta kutsua ystävyydeksi? Voivatko lukija ja kirjoittaja tuntea henkistä yhteenkuuluvuutta, vaikka eivät tapaa toisiaan?

Melender ja Flaubert? Kunhan kyselen.

Minä ainakin etsin kirjallisuudesta juuri kohtaamisen, ystävyyden mahdollisuuksia. Voin tuntea syvää hengenheimolaisuutta myös jo edesmenneeseen kirjailijaan. Uskon vakaasti, että tuo Lohdussa kyselty ystävyys on mahdollinen - mutta vain lukijan taholta.

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Lohtua, kiitos Taanilan ja Talvipalatsin

Luin noin vuosi sitten ensimmäisen Haavikkoni, Talvipalatsin. Tässä muutamana yönä kuulin radiosta arkisto-ohjelman, jossa Taanila haastoi kirjailijan kanssa. Sain sytykkeen - vaikka kyllä jo palatsi iski.
Tänään pistäyksin kirjastoon aikeenani poistua korkeintaan kolmen kirjan kanssa. Köpsästi kävi. Ahdoin kassiin neljä Haavikkoa, yhden naurun, yhden lohdun ja kolme jotain ihan muuta. Asunnostani on tulossa lähikirjastoni etävarasto?

tiistai 28. elokuuta 2012

Hullu maailma

Iltalehti: ...Facebook-profiilin omistaminen on jo nykyisin merkki normaalisti käyttäytyvästä ja tasapainoisesta ihmisestä, jolla on mitä todennäköisimmin sosiaaliset verkostot kunnossa.

lauantai 25. elokuuta 2012

Jarkko Sandell, runoja


















"Asiat painavat sen verran kuin kissa jaksaa yhdellä kerralla syödä.
Ajattelen, olen siis kissa. En välitä sodista, en voi niille mitään. En
piittaa oikeuksista, en halua niitä. Juoksen ajatusteni niityllä sellaisten
turhuuksien kuten perhosten perässä koska en ole valaistunut
vaikka voisin hyvin olla. Koira on proosaa, mutta minä olen yhtä kissaa,
runoa."

Kirjakaupoista 15.9.2012 alkaen. Kustantaja Savukeidas.



maanantai 20. elokuuta 2012

Junassa

On ihmisiä, puhetulvaisia moni, joille ei riitä, että kuuntelet. He vaativat sinua "keskustelemaan aktiivisesti", mutta eivät salli sinulle todellista puheenvuoroa. Junansa käynnistyttyä he pysäyttävät sen vain hengenvedon verran kerrallaan. Sinun roolisi on konduktöörin: leimaat lipun pikaisella seisakkeella.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Stadi tekee mitä lystää?

Jätin mediamaailman laihat pätkätyöt ja kovat kyynärpäät ja ryhdyin vammaisen henkilön henkilökohtaiseksi avustajaksi, säännöllistä kuukausipalkkaa vastaan. Työsopimukseeni kirjattu tuntimäärä on 40 per viikko, 160 h kuukaudessa. Työsuhteeni alkoi 6.8., joten elokuun aikana tulen työskentelemään täydet neljä viikkoa, 160 tuntia.

Helsingin kaupunki, joka - ymmärtääkseni vammaispalvelulain velvoittamana - toimii avustettavan henkilön sijaispalkanmaksajana, ilmoitti virkailijansa suulla, että elokuun palkastani maksetaan vain kolme neljännestä. (Ensimmäinen käsittämättömyys.) Virkailija ohjeisti, että minun tulee pitää tuo palkatta jäävä viikko vapaana työnantajani eli avustettavani kanssa sovittavana ajankohtana, ja että kaupungille EI SAA ILMOITTAA vapaapäivistäni (toinen käsittämättömyys), sillä ilmoittaminen aiheuttaisi sen, että vapaapäivät pidätettäisiin palkasta. Tuo ilmoitus jäisi pyörimään koneistoon eikä sitä saisi enää korjattua. 

WTF?

Jos minä olen pois työstä, avustettavani on hankittava minulle sijainen, jonka palkan kaupunki on velvollinen maksamaan ja jonka maksamisen edellytyksenä puolestaan on kirjallinen ilmoitus työsuhteesta ja tehdyistä tunneista. Kaupunkiko ei huomaisi maksavansa kahdelle palkkaa yhden tekemästä työstä? Eikä minua ja avustettavaani tultaisi vastaisuudessa syyttämään tietojen vääristelystä? Petoksesta, valehtelusta? (Mitä te sanotte! Mekö muka olisimme tällaista neuvoneet? Älkää nyt hulluja puhuko!)

Tiedon näistä käytännöistä, joiden perusteita en ymmärrä ja joiden asiallisuuteen minun on vaikea uskoa, sain puhelimitse. Kysyin, voisinko saada virkailijan kertoman paperilla, jotta kenties hoksaisin kiemurat ja osaisin selittää ne myös avustettavalleni. Halusin mustaa valkoisella, jotain, johon vedota, kun asia joskus tulevaisuudessa mitä luultavimmin aiheuttaa ongelmia.
- Kun ei siitä ole mitään paperia, vastasi virkailija. 
Mihin sitten perustuu palkkani ryövääminen, mihin nämä vippasgenren toimintaohjeet, joista "ei ole paperia" ja joita ei toimiteta edes sähköpostilla?

Minulle soittanut virkailija oli kyllä ystävällinen, mutta mitäpä apua siitä.


lauantai 11. elokuuta 2012

Kohtaamisista, lahjoista

Kuulin toista viikkoa sitten radiosta pätkän Helvi Hämäläisen parinkymmenen vuoden takaista haastattelua. Hän kertoi "säiden viiletessä" kiertelevänsä antikvariaatteja pelastaakseen jo edesmenneiden kirjailijoiden omistuskirjoituksin varustettuja, orvoksi jääneitä kirjoja talteen. Sain vaikutelman, että Hämäläiselle divarin hyllyillä pölyttyvät kirjaesineet olivat kohtaamisen muistomerkkejä, pelastamisenarvoista mikrohistoriaa.

Viime elokuussa virtuaalimaailma toi tietooni henkilön, joka tilanpuutteen vuoksi oli luopumassa kahdesta kauppakassillisesta sekalaisia kirjoja. Sain opukset (kiitos!), vilkaisin nimekkeet ja tekijät ja lahjoitin osan käyttöliittymistä edelleen; loput jäivät vaatekaapin kenkähyllylle odottamaan lähempää tarkastelua.

Radiohaastattelun kuultuani poimin hyllyltä Ritva Haavikon toimittamat Helvi Hämäläisen Päiväkirjat 1955- 1988. Nimiölehdellä oli omistus: Irma Koskiselle 4.8.1994 Helvi Hämäläinen. - Säät viilenivät vasta myöhemmin.

Viime talvena purin tekstiviesteissä mieltäni ystävälle.

- Hukun.
- Etkä.
- Minkä varaan minuus rakentuu? Kissanhiekkalaatikko. Omani oli juuri hajota. En tiedä kuka olen, olenko edes. Olisiko oltavakaan.

Ja myöhemmin, seestyneenä, pateettisena myös:

- Olen ollut ymmärtävinäni, että minulle parasta ja merkityksellisintä elämässä ovat jotkut tietyt kohtaamiset. MIKÄÄN ei ylitä niitä. No, joskus onnistuu olemaan ohikulkijalle juuri se oikea katse, korva, sana, ja siinä kokee tulleensa johdatetuksi tilanteeseen, jossa voi olla itseään isompi. Kohtaaminenhan sekin on, nimettömien. Sinä ja NN, tuoreimmat kohdattuni, poikani, muutama muu. Niissä kohtaamisissa on minun, no, minuuteni. Kouluni. Elämän mieli ja lahja.

Olen aloittanut lukuisia päiväkirjoja elämäni aikana, mutta aina sellaisen pitäminen on tuntunut teennäiseltä poseeraamiselta, siksi ne ovat jääneet kesken. Luokattoman huonon Nokiani tekstiviestiarkisto onkin suunnittelematta syntynyt päiväkirja. Arkistoidut dialogit ovat monen kuvakulman  hiomatonta yksilöhistoriaa. Tunnepitoisia kurkistuksia riitoihin ja riemuihin, jaettuihin ja vastaanottettuihin tunnustuksiin, hetkiin, jotka soivat milloin mollissa, milloin duurissa. Vallan ihana muisto on eräs hupaisa seksiviestiketju.

Kohtaamisia! Lahjoja!

Vuotavassa veneessä

Y. Botherin kaksi proosarunoa ovat kenties enemmän proosaa kuin runoa. Julkaisen tekstit blogissani kirjoittajansa luvalla.
Myös piakkoin ilmestyvässä Kerberoksessa on yksi runo Y. B.:ltä.




Pomminpurkajan vapaapäivä

Kymmenvuotias on saanut huomiota kolmetoistavuotiaan tyttöystävältä. Seuraa sakinhivutusta, homottelu on ollut arkea jo pitkään. Ite-media tuo viestin: älä valita tai päädyt ruumispussiin. Uhkailijan rehtoriäidin mielestä nahistelu on molemminpuolista. Ja sitä paitsi homoteltu on rehtorin pojan todistajankertomuksen mukaan nimitellyt rehtoria. Että eikös tässä nyt pyydetä anteeksi molemmin puolin. Jatkot viiden, kymmenen vuoden kuluttua. Kuka valitsee aseet?

- - -

Kaveri sai ensimmäisen kuukausipalkkaisen työnsä 35-vuotiaana. Toinen kolmekymppinen teki usean kuukauden ajan ilmaista, työharjoitteluksi naamioitua, ei opiskeluun liittyvää – osaamiseen! – vastuullista ja itsenäistä työtä mediakorporaatiolle (joka vallan vahtikoiraa esittää). Luuli että jos ruoan – mutta eihän köyhä lasitalolla syö. Työvoimatädin mielestä kaikki on jees. Normaalia, hyväksyttävää, maantapa: noin se työelämään siirtyminen käy, tadaa, ensiks pitää saada jalka ovenrakoon ja näyttää mitä osaa. Sitten voi vaikka saada palkkatöitä. Voi vaikka saada.

Odotellessa voi kaivaa koirasta kirppuja. Oi aatosta, oi sanomaa!

Asemiinsa juuttuneet tasa-arvoveteraanit veivaavat iänikuisia lasikattolaulujaan. Kotoperäisten ict-hikipajaduunareitten ja omillaan pärjäävän keskiluokan välissä on reilusti sukupuolisokea betoniseinä, jonka ilma-aukoista työn tulokset ulosmitataan. Työharjoittelumerkintää vastaan. Jotta harjoiteltu on.

- - -

Pitkäaikaistyöttömän häpeäkorvaus per kuukausi: 500 netto. Jotakuinkin. Ihan melkein jopa vuokraan riittää tuo. Vaan jospa onneton – voi sentään! – saa (ja ottaa, tuo typerys!) ruhtinaallisen kahden päivän työkeikan jonkun kuukauden viimeisenä ja sitä seuraavan ensimmäisenä päivänä. Palkka tulee maksuun kolmannen kuukauden 20. päivänä. Jotakuinkin. Tämä tarkoittaa: kahteen, kolmeen kuukauteen heppu ei saa työttömyysturvaa, ei palkkaa. Asumistuella syö ja peseytyy, maksaa matkat ja puhelinlaskut. (Kokoomuksen meppi: ”Mihin työtön kännykkää tarvitsee?” Kuullakseen pääoman kutsun, jonottaakseen terveyskeskukseen, hakeakseen töitä. Vaik sit näihi.) Ah, mutta onhan se vihonviimeinen luukku (vaakalaatikkoa edeltävä)! Sinnepä nyt astelee tuo. Pyytää leipää. Luukku perii jälkijunassa sen, minkä olisi hän joskus tuosta KAHDEN PÄIVÄN TYÖSTÄ palkkana ja tarpeettomuuskorvauksena tililleen saanut. Vaan eipä ole sohvaa kiillotettu! On oltu töissä, kyykyssä, nälässä, paperisulkeisissa ja häpeähuipulla. Ja hei, jalka, isovarvas nyt ainakin, se kävi ovenraossa! Kynsi irti, tulehdusta pukkaa? ”Olette terveyskeskuksen ajanvarausjonossa, teitä palvellaan…”

Emme keskustele yksityistapauksista julkisuudessa.

En ole tutustunut tähän nimenomaiseen tapaukseen.




Neiti Vesiseinä, design-pääkaupunki Helsinki

Asuu ilokseen kaupungin asunnossa. Epäonnekseen homeisessa.
Saa onnekseen uuden asunnon. Epäonnekseen homeisen. Sairastuu.
Kortisonia.
Nappeja, sumutteita, piikkejä. Apteekin kunniakanta-asiakkuus. (Ei alennusleimoja.)

”Laihdu - paranet!”

15 kiloa kevyempänä
saa uuden asunnon. Epäonnekseen homeisen.
Leikataan. Tähystäen, veitsellä. Otsaa, nenää, onteloa.
Pakkaa, odottaa. Muuttoa, happea, hajuaistia.

Syö kortisonia, ahmii antibiootteja. (Kaloreita nolla.)
Eläköitynyt lääketieteen professori tarjoaa apuaan, epäonneksi kummankin kuolee tämä.

Lisää kortisonia. Saa terveydekseen uuden asunnon. Epäterveydekseen homeisen.

Haju- ja makuaisti palaavat. Otsalohko yhä kerää mätää. Nyt senkin haistaa.
Leikkaus. Neljäskö? Laskut ja reseptit, kontrollit, diagnoosit, sairaalan kättä-päiväät, vastuurajoitteinen isännöitsijä.

”Tekö taas?”

Nyttemmin kosteusmittarin kestolainaaja, tähtiasiakas: Ylivoimaisesti suurimmat lukemat, jo kolmatta vuotta.
Tätä naista ei pitele mikään! (Kosteampaa mimmiä saa hakea.)

Osaatteko kertoa, monennenko muuton saa ilmaiseksi?


-- Copyright Y. Bother --

lauantai 4. elokuuta 2012

Ohjeita esseen kirjoittamiseen

H. G. Wellsin (1866-1944) tekijänoikeuksia tuskin loukkaan, kun julkaisen blogissani käännöksen hänen tekstistään. Käännöstyön on tehnyt Google - lopputulos taattua siansaksaa.


Kirjoittaminen Essays

Taidetta esseisti on niin yksinkertainen, joten täysin vapaa tulkintasääntöjen kritiikkiä, ja withal niin ihana, että täytyy tarpeet ihmetellä, miksi kaikki miehet eivät ole esseistejä. Ehkä ihmiset eivät tiedä, miten helppoa se on. Tai ehkä aloittelijat voivat erehtyä. Oikein opetettu se voi olla opittu lyhyesti kymmenen minuuttia tai niin, mitä taide on siinä. Ja kaikki muu on yhtä helppoa kuin vaeltava joukossa metsämailla on kirkas aamu keväällä.

Sitten istua sinua jos voisitte liittyä meihin, kun paperia, kyniä ja mustetta, ja merkitse tämä kynä on kysymys ratkaisevalla hetkellä. Jokaista kynä oman tavallaan essee-ja lyijykynät myös lajinsa jälkeen. Muste ehkä voi olla se vaikuttaa myös, ja paperi, mutta tärkein on kynä. Tämä todellakin on keskeinen salaisuus essee-kirjoitus. Ke joku hänen oikea kynä, ja herkkuja koostumuksen ja syntymän essee on varmistettu. Vain monet meistä vaeltavat maan päällä ja koskaan tavata häntä - turha ja yksinäinen miehiä.

Ja kaikki kynät, sinun sulka tutkielmia, jotka ovat kirjallisuus. On hiuksenhieno harmaata taloutta, ihana helppous, ehkä jopa heikko moraalittomuus lähinnä kirjallisia, noin sulkakynän.Sulka on runsaasti ehdotus ja tarjous. On sulkakynät jotka lainata sinulle Montaigne ja Horace käsissä kauppojen-liiton edustaja. Ja ne omituinen, idle ääniä tämän kynän tekee ovat ihastuttavia, ja se murtaa helposti sujuvuutta wit. Kaikki klassiset esseistejä kirjoitti sulkakynä, ja Addison käytetty kallein sellainen hallitus osti. Ja alussa huonompi essee oli kynnyksellä halpaa terästä kynä.

Sulka pomo myyvät mahtua tavallisen kynänvarret ole totta sulkakynät ollenkaan, puuttuu arvokkuus, ja saattaa jopa johtaa sinut New Huumori jos luotat liikaa niiden käyttöön. Kun oikea sulka Suosittelen minut stumpy BB lyijykynä, saat vähemmän kiillottaa ja laajoihin vaikutuksiin, mutta olet silti tehdä hyvää kirjallisuutta. Joskus työ on lähellä - herra. George Meredith, esimerkiksi epäillään pehmeä lyijykynä - ja aina se on blunter kuin sulkakynä työ ja ytimekäs. Kun kova kynä ei kukaan voi kirjoittaa mitään, mutta ruma tyyli - eräänlainen itätuulen ilmaa se antaa - ja hymyillä et voi. Niin että sitä käytetään usein vakavia artikkeleita puolen kruunu arvion.

Seuraavassa isäntä teräksen kyniä. Tuo kalju, kirkas, tieteellinen tyyli, kaikkien on sanoilla kuten "evoluutio" ja "ympäristö", jossa pyritään ilmaisemaan sen merkityksen täsmällisesti ja esimerkillinen talous sanoja, tehdään hieno teräs terät - Kahdentoista pennin milloin tahansa paperikauppa. J kynän nainen kirjailija ja stylograph hiiteen - sinun esseisti saa koskettaa asioita. Niin paljon kynän. Jos et pysty kirjoittamaan esseitä helposti, eli kun vetokoukun tulee sisään Hanki laatikollinen erilaisia kynä ja aloittaa uudelleen, ja niin uudestaan ja uudestaan, kunnes epätoivoon tai iloa pidätyksiä sinua.

Mitä kirjoituskonetta, voit enää saada essee ulos kirjoituskoneen kuin mitä voisi olla sonaatti, kun sen avaimet. Ei essee koskaan kirjoitettu kirjoituskoneella vielä, eikä tule koskaan olemaan. Lisäksi sen mahdottomuus, ehdotus merkitsee julma piittaamattomuutta työnjaon jonka elämme, liikumme ja on meidän olemuksemme. Jos esseisti konekirjoitusta, työttömät kirjoituskone, joka on yleensä henkilö erinomainen koulutus ja kapasiteetin, saattaa kestää esseitä, ja missä on elävä silloin? Voisi yhtä perustellusti aloittaa kerralla Linotype ja tulostaa omaa nokkeluutta ja huumoria heti. Ja kun hyökkäys muiden kauppojen askeleen pidemmälle voisi, kun he yrittävät myydä omaa sanomalehteä, jopa saada piki ottaa lukea sitä itse. Ei, vaikka esseistejä on oltava kohtuullisia. Jos se mekaaninen clitter-kolinaa ei tee kokoonpano mahdottomaksi, kirjoituskone olisi silti alla kunnian kirjallisuuden mies.

Sitten paperi. Ylellinen, kallis, pienikokoinen kerma-rento nuotti on paras, sillä se tekee teidän essee valinnan ja kompakti, ja muussa tapauksessa, repäisi kirjekuoret ja selkään laskuja.Jotkut miehet rakastavat sulkea paperilla, koska he voivat kirjoittaa poikittain linjat, ja jotkut ottaa fly-lehdet ystäviensä kirjoja. Mutta jos joku kirjoittaa halpaa saarna paperille täynnä karvoja pitäisi kirjoittaa kaukana nainen hän rakastaa, ettei hän loukkaa korviaan. On hyvä kuitenkin, ytimekäs, voimakas tyyli.

Muste tulee olla kiiltävä musta koska se jättää kynä, kiillotettu Englanti. Violet musteet johtaa näennäisesti tunteita, ja sini-musta ja mauttomuus. Punaisella esseet ovat usein hyviä, mutta yleensä julkaistavaksi kelpaamatonta.

Eli yhtä paljon melkein kuin kukaan tarvitsee tietää aloittaa esseen kirjoittamisen. Koska sinun oikea kynä ja mustetta, tai kynä ja paperia, voit vain istua alas ja kirjoittaa juttu. Arvo essee ei ole se asia, mutta sen tunnelma. Sinun täytyy olla mukava, tietysti, lepotuoli, jossa käsi-lepää, tossut ja kirja kirjoittaa siitä käytetään yleensä, ja sinun on ruokittava hiljattain, ja kehosi puettu helppous kuin arvokkuus. Muuten, älä vaivaa pitäytyä kohdetta tai mistä tahansa aiheesta, ja ottaa murehtiko toimittaja tai lukija, teidän essee pitäisi olla yhtä spontaani kuin kedon kukkia.

Niin kauan kuin et alkaa määritelmän voit alkaa muutenkin. Äkillinen alku on paljon ihaillut, kun muoti klovnin merkinnän kautta apteekin ikkunassa. Sitten läimäyttää teidän lukija kerralla, löi häntä päähän makkarat, reipas hänet kanssa pokeria, niputtaa hänet kottikärryt, ja näin kuljettaa hänet pois mukanasi ennen kuin hän tietää missä olet. Voit tehdä mitä tahdot lukija silloin, jos vain pitää hänet mukavasti liikkeellä. Niin kauan kuin olet onnellinen lukija olemaan niin. Mutta lakia on noudatettava: essee, kuin koira, joka haluaa miellyttää, täytyy olla eloisa häntä, lyhyt mutta irvaileva kuin mahdollista.Kuten raketti, essee menee vain pihinä ja kipinät lopussa se. Ja tiedämme, että lopettaa kirjoittaminen on salaisuus esseen, essee, että julkinen rakastaa kuolee nuorena.

"Writing of Essays", H. G. Wells (1901)